Tekstit

Toivon sävelin

Kaikki oli jotenkin sumuista. En nähnyt ulospääsyä, en tietä eteenpäin. Olin uupunut, sairas ja koin lopulta totaalista välinpitämättömyyttä itseäni kohtaan. Olin pettynyt, ennen kaikkea itseeni. Häpesin epäonnistumisiani. Jo kaksi viikkoa oli mennyt oudossa olotilassa, jota en enää tunnistanut elämäksi. Ajattelin, että kaikkien muiden tarinat voisi jatkua paljon onnellisimpina, jos minut vain pyyhittäisiin yhtälöstä pois.
Näistä ajatuksista on vuosi. Pohjakosketus tuli 19.3.2017, ylihuomenna tasan vuosi sitten. Koin ettei minulla ollut mitään annettavaa, eikä mitään edellytyksiä selvittää aiheuttamaani sotkua. Koin epäonnistuneeni myös Jumalan edessä: en ollut osannut antautua kokonaan Hänelle, sillä olinhan sortunut syntiin, avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen. Koin pettäneeni vaimoni lisäksi Jumalan ja seurakunnan. Olin pitkään koittanut ruoskia itseäni eteenpäin, vaikka olin tiedostanut väsymykseni. Oli niin paljon helpompaa paeta töihin, kun ei halunnut kohdata sisimmässään ole…

Risti vain

”Minä roikun kiinni ristissä”.
Lause jota en aiemmin voinut sietää. Mitä sinä siellä roikut? Jatka eteenpäin! Risti on tyhjä! Jos tahdot kohdata Jeesuksen, niin älä etsi häntä ristiltä, etsi valtaistuimelta!
Niin, totta tuokin. Noin olen julistanut, enkä voi kieltää etteikö se olisi totta. Joskus me ihmiset jäämme voivottelemaan omaa tilannettamme, emmekä ota vastaan tarjottua armoa vaan ryvemme omassa loassamme ja vanhurskautamme oman haluttomuutemme jatkaa eteenpäin toteamalla että roikumme kiinni ristissä. Silloin emme kuitenkaan roiku ristissä – roikumme ihan itsessämme.
Julistukseni värittyi kuitenkin turhan nopeilla ja helpoilla vastauksilla, ja todellisuuteni oli joltain osin ylihengellistä. Se vaikutti hurskaalta, mutta kantapään kautta sain oppia että kyllä se liha pysyy mukana koko maallisen matkamme. Niin kuin Benaja surmasi kaksi mooabilaista sankaria, egyptiläisen miehen ja vielä lumituiskun aikana leijonan kaivoon (2. Sam 23:20-21), pysyy meilläkin nämä kolme vihollista…

Kohti uutta

Ensin oli ne totaalisen romahduksen viikot. Niin sekavia, etten muista niistä juurikaan mitään. Muistan totaalisen uupumuksen, sumussa kulkemisen ja fysiikan pettämisen. Muistan kahden maailman kohtaamisesta aiheutuneen valtavan ahdistuksen. Muistan otsikot – pastorilla avioliiton ulkopuolinen suhde. Muistan ystävien kysymykset, onko tämä edes totta?
Sitten tuli Kuopioon muutto. Kokkolan jättäminen ja surutyön aloittaminen. Hain kouluun, ja ihme kyllä kokeet menivät todella hyvin. En kuitenkaan tullut hyväksytyksi, koska testaavan tahon mielestä elämäni viimeaikaiset rönsyilyt eivät tukeneet ajatusta pitkäaikaiseen opiskeluun sitoutumisesta. Hetken tuntui siltä, että jos tämäkin unelma meni roskiin, niin mitä ihmettä minä nyt lähden tekemään? Jostain tuli voima nousta uudelleen.
Sitten löytyi ne poikkeavuudet sydämestä. Ei ollut tarpeeksi, että homouden kanssa taistelu oli hajottanut sisäisen maailmani, vaan eheytymistarkoituksessa syödyt pillerit olivat ilmeisesti aiheuttaneet rake…