Tekstit

Yli kaiken varottavan varjele salais... Sydämesi!

Syksyn pimeys tihenee, ja kynttilöiden tuoma pehmeä valo tulee yhä viehättävämmäksi. Jotain syvästi puhuttelevaa syksyssä on, sen kaikessa väriloistossa, raikkaassa ilmassa, kesän muistojen haikeudessa ja valon ja pimeyden kontrasteissa. Samaan aikaan huomaan kuinka sisäisessä maailmassani tapahtuu paljon sellaista, jolle en edes löydä sanoja. Paljon sellaista, joka vain nousee pinnalle, ikään kuin tunnistettavaksi. Kun se on tunnistettu, voi siitä päästää irti. Muistoja, tuskan täyttämiä hetkiä menneisyydestä. Häpeän ja surun tunteita. Menetyksen kipua. Yksinäisyyttä.
Hiljattain aloitin uuden terapian, jossa pääasiassa keskityn kevään dramaattisiin tapahtumiin. Olen todella kiitollinen siitä avusta jota olen saanut, sillä on monia asiakokonaisuuksia joihin todella tarvitsen apua ja ohjausta. Yksi hetki kuitenkin porautui niin syvälle minuun, että tahdon sen jakaa. Ehkä yrityksenä päästä eteenpäin, ehkä yrityksenä tuoda jollekin toiselle tietoisuuteen jotain tiedostamatonta. ”Mikä ol…

Varjojen laakso

Jokainen päivä on omanlaisensa matka.  Elämän rakentaminen uudelleen on haastavaa, pelottavaa, tuskaista ja uuvuttavaa – mutta hetkittäin myös jännittävää.  Vaikka enimmäkseen samaistun puista irtoaviin lehtiin, ja koko luonnon jäähyväisnäytelmä niin hyvin kuvastaa sielunelämäni värimaailmaa juuri nyt, silti löytyy hetkiä jolloin tuuli ei löydä minua, yön halla ei yletä ja aurinko jopa lämmittää kasvoja. Ne hetket löytää kuitenkin vain jos pysähtyy.
Olen viime viikkojen aikana kipuillut paljon sen matkan kanssa, jonka olen kulkenut eheytyäkseni homoseksuaalisista taipumuksista. Miten monta kirjaa ja työkirjaa, menetelmää ja strategiaa siihen onkaan sisältynyt. ”Kiusauksen tullen ylistä, julista, sido ja vapauta, katso ristiinnaulittuun Mestariin”. Kaikki nuo asiat ovat itsessään hienoja ja tärkeitä asioita, mutta miten päälaelleen ne kääntyvätkään kun ihminen koittaa paeta jotain. Kun se mitä häpeää ei katoakaan, ei edes parhaiden menetelmien edessä, silloin sitä kokee epäonnistuneen…

Kun oksat kasvavat erilleen

Eilen sain taas kokea jotain sellaista mitä olen niin kaivannut – ylistää ja rukoilla yhdessä toisten siskojen ja veljien kanssa. Kaipaan sitä niin paljon että se ajoittain aivan sattuu! Se on nimittäin aivan käsittämätön tunne kun rukoilet jonkun puolesta, ja pikkuhiljaa alat erottaa jotakin, ja sisälläsi kasvaa jokin rohkaisun sana tai kuva jonka saat jakaa. Silti se herätti eilen myös ristiriitaisia tunteita. Olen välillä kokenut olevani ikään kuin ”hylsy” siitä mitä olin. Ammus on ammuttu, tehtävä suoritettu, ja se mitä on jäljellä on tyhjä kuori joka voidaan heittää pois. Puoli vuotta sitten kaikki halusivat pitää yhteyttä ja olla ystävä, ehkä osittain siksi että he kokivat Jumalan käyttävän minua erityisellä tavalla. Sitten kun sisäiset taisteluni tulivat esiin loppuivat yhteydenotot kuin seinään. Toisaalta tämä on laajentanut ymmärrystäni siitä, mitä se tarkoittaa että meillä on ”aarre saviastioissa”.Aina kun Jumala käyttää meitä on se aarretta saviastiassa, mutta silti on pel…

Pieniä askeleita

Isot, kultaiset kirjaimet koristivat kirjan kantta. Sormeni koskettelivat kullattuja reunuksia, kuluneita sivuja. Sadat kerrat olivat sormeni juosseet pitkin sivuja kun saarnatessani etsin mieleen tullutta kohtaa. Olin etsinyt – ja löytänyt – noilta sivuilta niin paljon lohdutusta, voimaa, neuvoa ja viisautta. Nyt, kaiken paljastuttua, ymmärsin kuitenkin etten ollut soveltanut sitä kaikkea.
Muistan hyvin tuon hetken osastolla, romahdukseni jälkeen, kun ensimmäistä kertaa tartuin Raamattuuni. Koin epävarmuutta ja häpeää. Olin kokenut sitä monta kertaa ennenkin, aina kun olin langennut olivat nuo tunteet läsnä jollain tavalla. Nyt tilanne oli kuitenkin erilainen, koska kaikki oli niin eri tavalla todellista kun kaikki oli tullut ilmi. Ne eivät enää olleet toisistaan erillään olemassa olevia todellisuuksia. Nyt maailmat kohtasivat kaikella rajuudellaan, ja syyllisyys ja häpeä painoivat paljon enemmän kuin Raamattu kädessäni. Olenko enää oikeutettu lukemaan tätä kirjaa? Miten luen sitä k…

Pysähtyminen

Kolme kuukautta sitten vauhti oli kova, elämä oli suorastaan ylisosiaalista, olin riippuvainen puhelimesta, aikatauluista ja tiedostamattani myös monista muista asioista. Kolmen vuoden putki alkoi tuntua ja näkyä. Sitten kaikki pysähtyi.
Hyppy todellisuudesta toiseen on ollut raju. Kaikki meni hetkessä uusiksi tai romahti: avioliitto, ystävyyssuhteet, työpaikka, toimeentulo, muiden ihmisten kuva minusta – jopa omani. Tuli sairaalajakso, muutto uudelle paikkakunnalle, uusi työpaikka, uudet kuviot… Ja vasta nyt huomaan että alan ymmärtää mitä pysähtyminen tarkoittaa. Se ei välttämättä ole sitä, mikä näkyy ulospäin. Se on ennen kaikkea sisältä kumpuavaa, ei niinkään olosuhteista ja tapahtuvista asioista luettavaa. Ulkoinen pysähtyminen ei tarkoita sisäisen karusellin pysähtymistä, se vie yleensä paljon kauemmin. Todellinen pysähtyminen ei itse asiassa ole ollenkaan ulkoisista asioista luettavaa, se on suhtautumista elämään ja itseensä. Koko elämäni olin rakentanut seurakunnan ympärille ta…